Ohjeita ohjeistaville!

Raskaus kestää noin 40 raskausviikkoa. Noina viikkoina roikotat päätäsi posliinipöntön sisuksissa monen monituista kertaa, ja mietit, kannattiko syödä aamiaiseksi sittenkään Snickers-patukka. Sijoitat poskettomia summia laadukkaisiin tukisukkiin, koska pelkäät suonikohjujesi räjähtävän tai ainakin veritulppaa. Kokkailet jauhelihakastiketta kyökkien, ja syöt sen kyökkien. Jalkasi kasvavat pari kengännumeroa, etkä saa jalkaasi kuin varvastossut. Talvipakkasella. Sääresi ovat karvaisemmat kuin miehesi, röyhtäilet ja piereskelet missä sattuu (koska et vain pysty pidättämään), ahmit pussitolkulla lakritsia ja maksalaatikkoa sängyssä peiton alla piilossa sekä valehtelet neuvolassa, ettei painosi ole noussut sitten viimekerran kuin "ihan muutaman gramman".

Valvot kaikki yöt ja ravaat vessassa 5 minuutin välein, ja kun olet jälleen saanut itsesi uneen, rakkosi on räjähdyspisteessä. Lattialle tippuneen hiusharjan nostaminen tuntuu kohtuuttoman raskaalta, etkä siksi oio kuontaloasi kovin usein. Kestät kaikkia vatsakumpuasia "hellästi" taputtavia ihmisiä sinnikkäästi. Lopulta päädyt pungertamaan kerrostalon kokoisen jalkapallon ulos itsestäsi, jossa on ihan hitokseen parvekkeita.

Kaiken tämän koettuasi haluaisit olla se, kenelle kuuluisi yhdessä lapsen isän kanssa kaikki päätöksenteot vauvaan kohdistuen. Koska lapsen isä on ollut aika jäätävässä pressissä koko odotusajan, pidättänyt hengitystään (koska se saattaa ärsyttää odottavaa äitiä) sekä pierujaan (koska odottava äiti alkaisi voida pahoin paukuttelusta), kuuluu isällekin täydet tekijänoikeudet vauvaan. Vaan yllättääkö ketään, että aina löytyy ympäriltä niitä ystävällisiä henkilöitä, jotka kokevat tietävänsä lapsesi asiat ihan inan paremmin kuin te vanhemmat itse? 

Typeriä neuvoja ei kait ole olemassakaan, mutta ärsyttäviä neuvonantajia sen sijaan kyllä on! Neuvot ja ohjeet ovat yleensä aina tervetulleita, mutta niiden annossa täytyy noudattaa äärimmäisen suurta hienotunteisuutta sekä varovaisuutta, unohtamatta kunnioittavaa sävyä. Koska tuollainen on todella hankalaa, suosittelen neuvomaan tuoreita vanhempia hyvin vähän. Oikeastaan vain silloin, kun he sitä itse pyytävät. Ja silloinkin kannattaa muistaa, että vaikka kyseessä olisi esikoislapsi, niin silti ne vanhemmat tuntevat ryppykasvoisen kääryleensä persoonan ja luonteen parhaiten.

Tässä tulee lyhyt muisti(musta)lista, minkä asioiden kommentoimisen kanssa kannattaa olla erityisen hienotunteinen. Mieluummin jopa vaiti.

1. Imetys vs. pulloruokinta

Tämä asia herättää ajatuksia varmasti aina, mutta on vain yksi ainoa tapa toimia asian suhteen: pidä suusi supussa. Vaikka itse olisit ruokkinut koko suvun lapset maitoa suihkivilla utareillasi, se ei tarkoita, että toinen äiti kykenee samaan. Ja vaikka lapsesi ovat olleet pulleaposkisia ja terveitä korvikkeilla kasvaneita palleroita, ei se poissulje rintamaidon tärkeyttä (ja täydellisyyttä) lapsen yksinoimaiseksi ravinnonlähteeksi ensimmäiset 6kk. Neuvo vain, jos osaat tehdä sen tukien ja kunnioittavasti - mutta vain, jos äiti neuvoa erikseen pyytää!

2. Jatkuva sylittely

Lita på mig. Lasta ei voi pitää sylissä koskaan liikaa. Ei vain voi. Lapsen ei tarvitse maata lattialla viltillä jumppaamassa ja treenaamassa uusia taitoja, koska kaikki lapset oppivat taitonsa omaan tahtiinsa siitä huolimatta. Eikä sylissäkantaminen johda uniongelmiin, läheisriippuvuuteen, mameroitumiseen yms lieveilmiöihin. Lapsen kuuluu saada olla sylissä. Liinassa. Manducassa. Missä vain. Mutta lähellä vanhempiaan.

3. Perhepeti, viereennukutus, syliinnukutus

Jos sylissä vatkaaminen on ainoa keino rauhoittaa pieni uneen, niin se sitten on. Se on silloin todella hyvä keino, ja palvelee perhettä. Samoin perhepedissä uinailu. Toiset lapset haluavat tunkea jalkojaan pinnasängyn väliin ja möngertää omassa rauhassaan, kun toiset saavat syvän unen tunkemalla pienet varpaansa vanhempiensa kylkeen ja sieraimiin.

Me vanhemmat hiippaillaan, kuiskitaan, notkutellaan vaunuja, soitetaan Iron Maidenia tai juoksemme rappusia ylös alas vauva sylissä. Me tehdään kaikkia huvittavia viritelmiä ikkuinoihin ja pistämme kaikkemme peliin, jotta se pieni uniterroristi nukkuisi. Naura partaasi mutta älä kritisoi ja aloita "minä en kyllä itse lähtisi tuohon peliin...". Älä lähde. Kyse ei ollutkaan nyt sinusta ja sinun levostasi.

4. Päivähoidon aloitus

Toinen hoitaa kotona. Toinen pistää päiväkotiin. Live with it! Päiväkoti ei ole vankila, eivätkä perhepäivähoitajat kaiva sohvalla neniään lasten hoitopäivän ajan. Niin kauan kuin kotivanhemmuutta ei arvosteta (eli makseta siitä kunnon liksaa), ei työntekemisestä tarvitse syyllistää. Eikä myöskään toisaalta kritisoida kotihoidossa olevia lapsia rajattomiksi, sosiaalisilta taidoiltaan köyhiksi ja nysveröiksi. 

5. Besserwisserinä toimiminen

"Kyllä tuolle nyt pitää pullasiivu antaa, kato kun se niin tahtoo!". Niin. Kyllähän ne lapset tahtoo yhtä ja toista, vaan eipä tuosta asiasta päätä kuin ne lapsen vanhemmat itse. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa, mutta ehdottoman väärää on mennä antamaan puolivuotiaalle puolukkahilloon dipattu tutti tai kahvihörppy omin luvin. 

Ohjeistukset lapsen ravinnosta ovat muuttuneet huimasti siitä, mitä ne ovat olleet kaksi-kolmekymmentä vuotta sitten. Ohjeistukset siitä, miten vauvoja nukutetaan, ovat muuttuneet. Luota siihen, että vanhemmilla on se tuorein tietämys asiasta. Ohuelta tuntuvat äärimmäisen tekniset ulkovaatteet eivät ole kylmiä, eikä lapset kärsi kestovaippailusta.

On varmasti paljon asioita, joita tekisit toisin. Sama maali voidaan silti saavuttaa monella eri tavalla. Annetaan kaikille mahdollisuus kehittyä vanhemmuudessaan, annetaan nuorillekin vanhemmille mahdollisuus ottaa täysi vastuu jälkikasvustaan ja nautitaan siitä, kun saamme ihailla ympärillämme paljon ihania lapsia. Täysipainoisia lapsia. 

Vaikka tekisit yhtä ja toista toisin.

Puss och kram!