Karhurouva sairastaa, häntä hellikäämme!

Vuonna 2008 satuin vilaisemaan nopeasti sivusilmällä näyttelykehään, jossa lönkötti elefanttimarssia toinen toistaan sympaattisemman näköisiä ruttunaamoja. Olin tullut katsastamaan aivan muiden rotujen kehiä, koska olin aikeissa ostaa itselleni jonkin pienen ja helppohoitoisen koiran myöhemmin seuraavana keväänä. Olin ajatellut, kuinka sukisin pikkupuudelilleni vaaleanpunaisen rusetin otsakiehkuroihin ja miten jakaisimme aamupalaleipäni. Koira olisi tottelevainen ja hemmoteltu. Olin päätynyt Cavalier kingcharlesinspanieliin. 

Siellä kehässä ei viipottanut söpöjä Cavaliereja. Siellä löntysti Chow Choweja. Juuri niitä, joita olin aina pienestä asti karsastanut. Koska niiden henki haisi oudolta, ja ne varastivat kädestä. Niitä ei voinut taluttaa hihnassa, koska ne kiskoivat liikaa. Ja ne kuorsasivat ihan törkeästi. Olinhan kasvanut niiden keskellä, koska vietin paljon aikaa kummitätini luona, jolla oli ollut näitä ruttuturpia ihan kasvatusmielessäkin. Sain mielenhäiriön, että tämä rotu oli minun rotuni. Sitten piti löytää vain hyvä kasvattaja ja päivääkään en ole katunut mielenvinksahdustani.  Tietoa rodusta löytyy täältä.

Karhurouva on perin mustavalkoinen koira, vaikka sininen onkin: hän joko pitää asioista, tai sitten hän ei siedä niitä. Käskyttäminen on inhokkilistan kärjessä yhdessä sadesäässä ulkoilun ja kylpypäivän kanssa. Sen sijaan nukkuminen on hänen lempipuuhansa. S herää vain syödäkseen ja käydäkseen sen jälkeen uudestaan nukkumaan. Hänet saa raahata ulos (mikäli ilma ei ole mieluisa) vain huomatakseen, ettei tämä aio kävellä metriäkään omaehtoisesti. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen kantanut litimärkää Chowia kainalossani takaisin kotiin, kun tämä on päättänyt tehdä täysstopin kaukana kotoa. Voin kertoa, että kun Chowi lyö itsensä makaamaan keskelle autotietä, ei ole käytössä mitään muuta keinoa kuin alkaa raahata tätä pois siitä. Koska chowi ei miellytä. Ketään. Korkeintaan itseään sallimalla itselleen runsaasti lepoa ja rauhaa...

Kun pyydän häntä istumaan, hän yleensä istuu. Toisinaan ei. Mutta minun mielikseni hän ei sitä todellakaan tee. Hän on kuitenkin fiksu, vaikka päällepäin sitä ei välttämättä niin näe. Hän alentuu tekemään pyydettävän asian, koska tietää saavansa siitä vaivanpalkaksi joko luun, ruokaa, rapsutuksia tai muuta mukavaa. Nämä eivät ole mitään tottelevaisuusvalioita eivätkä sirkuskoiria. Siitä huolimatta Karhurouva heittää ylävitosen, käy makaamaan, pyörähtää, tanssii ja ojentelee aristokraattisia tassujaan pyydettäessä. Hän tekee ne, mutta vain harvojen ja valittujen pyynnöstä. Rouva on ollut minulla pian kuusi vuotta, joista kolmen vuoden ajan hän on ollut myös Ukkelin komennossa. Ensimmäiset kuukaudet Karhurouva katsoi minua merkitsevästi aina, kun isäntäkandidaatti yritti häntä kieltää, komentaa tai käskyttää. Katsekontakti minuun kertoi rouvan ajatukset perin selkeästi: "Toi ei oo faija. Tartteeks mun muka totella sitä?". Kyllä. Hän tottelee muita vain, jos hänen käsketään niin erikseen tehdä.

Aivan pienestä pennusta asti olen totuttanut Nisikissan (=koiramme hellittelynimi) lenkkeilyyn. Hän kävelee reippaasti useita tunteja. Tunnithan vaan vierähtävät, kun jokaikinen korsi ja kanto pitää nuuskuttaa. Hän ottaa luovia pausseja, eikä liikahda kymmeneen minuuttiin metriäkään. Hän on se, joka sanelee elämän ehdot. Tai niinhän hän luulee... ;) Jos ulkona on märkää, hän ei suostu sinne tulla. Hän suorittaa tarpeensa jopa ennemmin puiselle terassille taikka käytävämatolle - mutta rouvan tassut eivät saa kastua. Mikäli tassuissa on kuraa (jota harvoin niissä on), hän ei voi kävellä. Ei ennen, kuin hänet on putsattu. Mutta kylpy. Se on lähes aina protestipeeaskan paikka. Höyryävä suihku ja protestoiva koira = emännän painajainen. Kun hain häntä kasvattajalta, tämä kertoi palleroni kakkaavan tai pissaavan kynsihuollon aikana aina mielenosoitukseksi pöydälle, ja että siitä huolimatta toimenpide tulee suorittaa loppuun. Tätä metodia olen sitten noudattanut, vaikka silmiä on kirvellyt.

Hän ei ota herkkuja tuntemattomilta, ja kädestä vain minun lisäkseni ihan muutamalta. Jos häntä kumartuu silittämään, hän mulkaisee tarkasti, ketä häntä suvaitsee rapsutella. Mikäli naama miellyttää, hän kellahtaa kyljelleen ja aloittaa mielihyväröhinänsä. Se on merkki, että hän rakastaa sinua äärimmäisen paljon. Jotkut erehtyvät luulemaan sitä murinaksi, vaikka rouvan murinasta ei voi erehtyä: se on kuin ukonilma. Hän ei hauku usein, mutta kun hän sen tekee, on syytä huolestua. Löllykästä habituksestaan huolimatta kyseessä on kuitenkin jonkin sortin vahtikoira. 

Asuimme Suomessa rivitalossa, jossa oli aidattu takapiha. Rouvalla oli tapana vain makoilla maassa ja pyydystellä kielellään lumihiutaleita, joten annoin hänen olla ulkona itsekseenkin. Minulla oli siivouspäivä, ja isäni oli tullut kahville. Kesken kahvihetken paikallisradiosta kuulutettiin, että karhua muistuttava jurokasvoinen pallero patsastelee lähihuoltsikkamme liukuovien edessä, ja asiakkaat eivät uskalla poistua tiloista. Arvatkaa kuka siellä oli kerjäämässä höyrynakkeja? 

Ruuan suhteen hän on erittäin nirso, ja häneltä ei tarvitse yleensä piilottaa mitään. Mutta kerran kävin vielä nostamassa automaatista rahaa ruokakaupan päätteeksi ja autoon palatessani huomasin chowini riiputtavan hieman nolona päätään ja katselevan hieman häpeillen sivusilmällä minua. Aluksi en hoksannut mistä on kyse, mutta kotona kauppakasseja purkaessa huomasin 2kg jauhelihaa menneen karhurouvan kitusista alas. Niinhän sitä sanotaan, että ahneella on kakkainen loppu - ja niin se todentotta oli. Viikon ripuli siitä muistaakseni seurasi sekä karvattomia läiskiä turkissa. Hän kun on allerginen kaikelle muulle, paitsi lohelle ja bataatille.

Eilen Karhurouva oli lääkärissä. Hänen leuassaan on patti, joka avattiin, ja sieltä löytyi kasvain luusta. Hänet hoidettiin hyvin ja otettiin kaikki mahdolliset kokeet, joiden valmistumisessa menee muutamasta viikosta kuukauteen. Sinikka on minulle äärettömän tärkeä, onhan hän minun esikoistyttäreni. Ja kyllä, hänen nimensä on todella Sinikka. Ja minä en halua menettää häntä. Ikinä. Nyt se on minun suurin pelkoni...

Puss och kram!