Hammaspeikot lakoon täältä lentää tutti ienvakoon!

On olemassa harvoja asioita, jotka ihan oikeasti ärsyttävät minua. Vanhempana. Mutta tämä asia ajaa minut hulluuden partaalle. Ja se asia on T U T T I. tästä tunnelmamusiikkia!

Ihan oikeasti. I h a n  o i k e a s t i seuraavan kerran kun joku lähestyy minun lastani sanoen: "kyllä noin iso poika pärjää jo ilman tuttia", lupaan menettää malttini. Minua ei kiinnosta urbaanit kertomukset vinoon lussutetuista hampaista. Eikä minua kiinnosta, jos jonkun toisen silmissä tutinlutkutus näyttää hirveältä. Että se on vauvojen juttu. Että tutit pitäisi olla hiirivauvoilla eikä isoilla pojilla. Minua kiinnostaa vain se, mitä minä itse asiasta ajattelen.

Täällä hammaslääkärit ohjeistavat, että kun lapsi täytää neljä, on p ä i v ä t u t i s t a luovuttava. Yötutti menettelee. Ja kun minä uskon sitä, mitä minulle sanotaan - niin niin kauan minulla ei ole kiire Herra Hoolta viedä tuota pahamaineista, lasten puheenkehitystä sekä aivotoimintaa hidastavaa kapinetta. Ei, koska tutti ei tämän maan tiedon ja käsityksen mukaan tee niin. Joten: Tyst nu Tango!

Lapseni ei todellakaan ymmärrä, miksi hänen täytyisi olla "iso poika". "Reipas poika". Hänhän on! Se, että hänellä on jatkuvasti korvatulehduksia, hänen hampaansa puhkesivat vasta hetki sitten suuhun tai että hänellä on hieman häntä pienempi pikkuveli, joka myös syö tuttia - ei tee hänestä vähemmän reipasta. Tutti helpottaa häntä. Hänen ei tarvinnut muuttua päivässä "isoksi pojaksi", kun pikkuveli syntyi. Ei. Hän sai jatkaa oloaan meidän vähän vanhempana vauvana, koska hän oli vasta vauva itsekin tuolloin. Me vieroitamme molemmat pojat samaan aikaan. Onko tämä tosiaan ongelma, johon täytyy tulla ulkopuolisena puuttumaan?

Itse olen esikouluopettaja. Enkä minä ole koskaan törmännyt siihen, että jonkun lapsen puhe olisi viivästynyt tutin vuoksi. Puheenkehitys on voinut viivästyä kyllä kireän kielijänteen, kaksikielisyyden, purentavirheiden, dysfasian jne vuoksi, vaan ei vielä koskaan toistaiseksi tutin vuoksi. Myöskään täydellistä suomea ja enenevissä määrin ruotsia puhuva Herra Hoo (2v 8kk) ei ole millään tasolla viivästynyt kielellisesti. Päinvastoin - hän puhuu paljon paremmin kuin valtaosa tuon ikäisistä. Hänellä on äärimmäisen laaja ja rikas sanavarasto. Voin vilpittömästi paiskaista vesilintua päin väitteellä: tutti ei häiritse puhetta. Eikä puhumattomuutta. Helppoahan se on tuttia syylliseksi osoitella, todellisen syyn löytäminen vaatiikin jo työtä.

Tutti ei reikiinnytä hampaita. Vaikka naapurin Maija-Leenan lapsenlapsella oli pikimustat maitohampaat suussa, tämän lapsenlapsen tutinsyönti ei ollut siihen syy - vaikka keittiöhampilääkärin paperit pikkaisen sellaista diagnoosia sieltä vilautteleekin. Ehkäpä Maija-Leenan lapsi ei pessyt oman lapsensa hampaita? Ehkä tämä oli kaatunut pyörällä ja hampaat olivat mustuneet iskussa asfalttiin?

Yksinomaan tuttia ei voi syyttää purentavirheistä. Geenit määrittelevät tämän aika pitkälle. Kuten myös sen, että millaista sorttia hammasluu lapsen suussa on. Se voi käyttäytyä miten vain, eikä tutti tee asialle puolesta eikä vastaan. En ole hammaslääkäri, mutta uskon myös ruotsalaisten hammaslääkärien osaavan työnsä. Uskon sitä, mitä minulle sanotaan. Uskon että lapseni hampaat ovat erittäin sievät ja suorat, koska niistä on huolehdittu. Ja koska Hoo ei ole perinyt minun vinksinvonksin hammaskarttaani.

Ja kyllä. Aina joku tietää jonkun eläkkeellä olevan hammashoitajan, joka on kertonut että kerran erään lapsen suusta möyri vain pieniä valkoisia matoja ikenien joka sopukasta - koska tällä oli ollut tutti.

Sovitaanko niin, että asia on loppuunkäsitelty?

Puss och karieskram!

Lue tämä, päätä sitten!

Olen ollut piilossa. En ole halunnut lukea lehtiä, en juuri selata facebookin uutisvirtaa enkä varsinkaan ottaa osaa velloviin pakolaiskeskusteluihin. En siksi, etten välitä. Vaan siksi, että en voi ymmärtää. Pakolaiskeskusteluissa riitelee keskenään kaksi ääripäätä, vaikka facebookissa kinastelu ei tee asialle puolesta eikä vastaan: samalla energiamäärällä olisi voinut jo ojentaa auttavan kätensä - eikä se tarkoita vain rahallista tukea. Auttaa voi jo siten, että muuttaa ensitöikseen oman ajatusmaailmansa!

Mietitään tilastoja: tässä Tukholman esikaupunkialueessa, jossa me lymyämme on tarkalleen 41 816 asukasta. Näistä asukkaista maahanmuuttajia (= pakolaisia, sosiaaliloisia, rättipäitä, veronkiertelijöitä, harminaiheuttajia - U name it!) on n. 10 000. Se meinaa, että neljäsosa. Itse Tukholman läänissä on maahanmuutajien määrä yli 30 %.

Suomessa - jopa "mamujen valtaama Helsinki" mukaanlukien mamujen määrä jää noin 4% kohdalle - ihan vain näin perspektiiviä asiaan antaakseni. Vastaavasti Ruotsin väestöstä jopa 20% on maahanmuuttajia, joka tarkoittaa että joka viides vastaantulija ei kuulu kantaväestöön.

Näiden mamujen iloiseen ja värikkääseen joukkoon kuulumme siis mekin. Usein tosin meidät rankataan "hyviksi mamuiksi", koska olemme valkoisia. Ja teemme töitä. Emme ole vaivaksi emmekä riehu kaduilla. Totta, sitä me emme tee - mutta ei moni muukaan vaikka he ovatkin astetta ruskeampia kuin me.

Rappukäytävän nimitaulussa ei ole juuri ruotsalaisia sukunimiä. Oma sukunimemme taitaa olla niitä harvoja, jotka itseasiassa ovat edes ruotsalaisia. Sukunimemme on sinänsä harhaanjohtava, että huushollissamme ei asu ketään ruotsalaista. Muksut toki saattavat vielä jonain päivänä valita kansalaisuutensa toisin. Oli miten oli, niin kantaruotsalaisia heeboja ei juurikaan pihapiirissämme pyöri. He eivät asu paremmilla asuinalueilla. He rötväävät kotonaan omassa seurassaan, ja me mamut olemme vallanneet pihat ja lähipuistot käyttöömme.

Me mamut jaamme keskenämme keksit ja termoskaffeet, kaitsemme vuorotellen toistemme lapsia ja taputamme haltioituneita pihalla temmeltävien muksujen touhuille. Meillä ei aina ole mitään yhteistä kieltä, mutta siitä huolimatta tiedämme toisistamme yhtä ja toista. Lauantain karkkipäivistä pitää huolta yläkerran mamu, joka heittelee parvekkeellemme herkkupusseja lapsille. Sama heebo anastaa kädestäni roskapussini käytävässä ja kertoo vievänsä sen puolestani roskatynnyriin. Sama kaiffari avaa aina minulle oven, kun rynkytän tuplatriplavaunuilla pitkin pieluksia. Sama tyyppi tervehtii minua, lapsiani, aviomiestäni ja koiraamme aina iloisesti. Hän on ihana ihminen. Silti joku toinen näkee hänet vain karvakätenä ja elintasopakolaisena.

Olen löytänyt itselleni äitiystävän pihalta. Minä olen kristitty - hän on muslimi. Vedonlyönnin vinkkelistä olemme erittäin riski parivaljakko, mutta todellisuudessa keskenään kikattelevat pienten lasten äidit. Me puhumme keskenämme suomea, englantia, ruotsia sekä eestiä. Eestiä tosin en ole osannut sanaakaan ennen kaveruutemme alkua, mutta sitä tuntuu ymmärtävän jopa lapsetkin.

Taloyhtiössämme asuu mustia, punaisia, oliivinruskeita, tummanruskeita, vitivalkoisia ja keltaisia perheitä. Siitä huolimatta minun lapseni ei näe heissä värejä, vaan ihmisiä. Kavereita. Ihanaa, etten ole koskaan joutunut selitellä lapselleni, miksi joku on jonkun ja toinen toisen värinen. Herra Hoo mätkähti synnärillä suoraan aasialaiseen ja Mösiöö Uu suomenruotsalaiseen syliin. Jo ensi hetkistä alkaen lapseni ovat saaneet pitää luonnollisena sitä, että meitä on kaikenlaisia hiippareita - ja meitä kaikkia tarvitaan. Meistä yksikään ei ole "sitä oikeaa rotua". Se on jo kertaalleen nähty, että sellainen ajattelu on vain tuhoontuomittu yritys.

Pystytkö todella väittää, että joka kadunkulma pursuaa mamuja kotikulmillasi, kun heitä asuu siellä erittäin vähän? Miten voit olla täysin vakuuttunut siitä, että he eivät maksa veroja tai elävät täysin sosiaaliavustusten varassa? Koetko reilun 300e kuukausitulon olevan kadehdittavan suuri verrattuna sinun tuloihisi? (=yksi pakolainen "tienaa" n. 300e, pariskunta "tienaa" n. 260e). "He käyttäytyvät huonosti" - mutta oletko omalta osaltasi antanut heille mahdollisuutta käyttäytyä hyvin? Oletko avannut kotisi ovet ja kutsunut heitä teelle? Oletko itse hymyillyt, auttanut ja opastanut, jotta he voisivat kotiutua paremmin? Mikäli vastasit kieltävästi yhteen taikka useampaan kohtaan, pyydän...

Laita silmäsi kiinni ja kuuntele maailman hätää. Silmät suljettuina et eroita hätähuutojen seasta mitä etnistä alkuperää avuntarvitsija edustaa. Tämä maailma tarvitsee sinua, tämä maailma tarvitsee humanitäärisen, uuden Sinut!

Nu är det dags!

Huomenna se alkaa.

Ei, en ole vielä pakannut sitä. Koska puolet sen sisällöstä on vielä kadoksissa. Sinne pitäisi sujauttaa kurahousut, kumisaappaat, vaihtovaatteita sekä yksi tutti sekä nutti. Ja ei, en ole vielä ehtinyt merkitä paperille työaikojani. Sen sijaan olen päntännyt sen paikan kotisivuilta ja johtajalta saaduista lapuista ruoka-, ulkoilu- ja lepoaikoja. Tekstiilitussin ostin Lindexistä muutamalla kruunulla, mutta se lienee siellä samassa hukassa kuin ne kurahousutkin.

Huomisesta alkaen liityn niiden äitien ja isien kerhoon, jotka haravoivat ja kunnostavat talkoovoimin paikkoja kondikseen. Liityn analysoimaan nenästä valuvan rään olomuotoa ja väriä: onko se juoksevaa vai tönkköä, onko se enemmän vihreään vaiko keltaiseen taittuvaa nyansseiltaan. Sillä rään värillähän on väliä!

Tulen hakemaan täi-shampoiden nimiä google-haulla, desinfioimaan orvaskeden ruvelle oksennustautitapauksen paljastuessa. Syynään rään lisäksi myös vaipan sisältöä, purujälkiä poskessa ja nimikointeja vaatteissa. Kysyn päivällispöydässä taaperoltani, että: "kenen kanssa leikit tänään?" ja muistan samalla, että vaipat taitavat olla lopussa. Teippivaipat nimittäin, koska housuvaipat ovat kovin hankalat.

Huomenna Herra Hoo aloittaa päiväkodin.