Olen varmasti hyvin harvinainen äiti siinä mielessä, että minua ei suuremmin houkuttele käydä tuollaisissa paikoissa. Ei oikeastaan yhtään. Pätkääkään. Ai miksikö? No siksi, että siellä kilpaillaan ja vertaillaan liikaa. Sitä paitsi, siellä on aina joku kampasimpukoita ja hummerin liikavarpaita lapsukaiselleen syöttävä äitikollega, ja minä lapan purkkiruokaa pistävän katseen alla omilleni. Oikeasti, en tiedä onko siellä sellaista. Mutta jos on, niin en ota sitä riskiä.
Havahdun usein siihen, kun "äiti_täydellisyys" sekä hänen tyttärensä "alemmuuskompleksi" tulevat yllätysvisiitille, ja muistuttelevat kaikenmaailman satujumppien olemassaolosta. No... Äkkiä ne kutsumattomat vieraat häipyykin, kun kuvittelen Herra Hoon ojentelemassa nilkkojaan (joissa on ne oudot karjalanpiirakkaa muistuttavat tossukat) Klassisen musiikin tahdittamana jossain jumpassa. Hänen hermoillaan ei sellaista touhuttaisi, saati moista "musiikkia" kuunneltaisi. Hoo kuuntelee vain Puppulin Palikoita sekä Gangnam Styleä. Siinä ei tossukat kauaa koivissa pysy, kun rokkikukko riuhtoo kitarallaan menemään!
Äitiyslomaileva esikouluopettajuuteni heräilee toiveikkaana joka ikinen päivä, ja levittelee keittiön pöydälle puuhakirjoja, palapelejä, muovailuvahaa ja kyniä sekä sakset - mutta ne jaksavat kiinnostaa tasan niin kauan, kuin minulla on kärsivällisyyttä niitä lattialle lenteleviä tavaroita nostella. Hoo ja Uu leikkivät vain autoilla. Aina. Silti, vaikka minä kertaalleen ne jemmasinkin piiloon tappamasta lapsieni luovuutta. Niitä pikku pirulaisia vain löytyy jostakin, eikä siinä askartelut paljoa napostele.
Me emme kerhoile. Me emme jumppaile. Me kotoilemme. Mitä te harrastatte?
Puss puss!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti valitsemalla valikosta "nimetön" ja kirjoita viestisi kommenttikenttään! Tack och puss!