Päiväunikiukkua ja jäätelökakkua!

Päivälleen kaksi vuotta sitten minusta tuli äiti.
Se vaati lähes neljän tunnin ponnistuksen sekä verenpurkaumia täynnä olevan naaman.
Sain pitää pientä peikkopoikaani sylissä, ja hän tuntui limalötköltä omaa mahamakkaraani vasten.
Sillä oli kihara tukka ja sininen naama.
"Mä tein sen, tajuutsä kulta, mä sain sen ulos?!?!".
Mua ei väsyttänyt, ei sattunut, ei kolottanut.
Räpsyttelin silmiäni vain vaaleansinisillä hattararipsillä.

Peikkopoika paiskoo palikoita päin pärstää ja riisuu itse housuvaippansa.
Sen jälkeen löytyy pissalätäkkö yleensä eteisen lipaston taikka tv-tason edestä.
Tyyppi soittaa kitaraa pytynpienentäjän päällä ja pelottelee, että "ampiainen tulee!".
Hänellä on suussa kahdeksan hammasta, joista alhaalla on kaksi.
Hammaslääkäri sanoi, että kaksivuotiaana lapsella on suussa kaikki hampaat.
Tänään ne kahdeksan hammasta rouskuttivat jäätelökakkua aamupalaksi.

Sellainen on peikkopoika, Herra Hoo.

Jos jotakin olen tällä kaksi vuotta kestäneellä taipaleellamme oppinut, niin sen, että taistelunsa kannattaa valita tarkoin.
Ei kannata tuhlata koko iltaa siihen, että väittelee muksunsa kanssa millaisella lusikalla puuro kauhotaan tänään suuhun. Kannattaa antaa mikä tahansa lusikka, mikä vaan kelpaa. Samalla voi alkaa mielessään valmistella sitä vapaata kakskytminuuttistansa, jota myös omaksi ajaksi kutsutaan.
Joskus kannattaa myös katsoa sormiensa lomasta jotakin, yleensä aika paljon.
Asioita voi vaatia, mutta asiat pitää ensiksi opetelella. Toistaa. Toistaa. Ja toistaa.
Lapsi jaksaa myös toljottaa Teletappien mäenlaskua ja tappileipätanssia kerta toisensa jälkeen.
Uudestaan! Uudestaan!

Minusta tuli armollinen.
Itselleni, mutta lisäksi myös muille.
Kun katson peiliin, näytän ihan hyvältä. Jos miettii, että olen synnyttänyt kuitenkin kahdesti. Ja kun vertaa lähtötilanteeseen - joka ei sekään kovin hääviltä näyttänyt.
En enää sekoa sotkuisesta peilistä enkä murusista tiskipöydällä.
Kesä kuivaa mehujäätahrat shortseista ja suklaa lähtee Vanishilla.
En ole ikinä pyrkinyt täydellisyyteen, mutta onnea olen tavoitellut kyllä - mutta vasta perheeni myötä olen sen saanut.
Oman lapsen myötä olen vihdoin voinut alkaa tehdä asioita, joista olen aina haaveillut.
Pienenä minua ei koskaan viety kylpylään. Tänään me menemme kylpylään.
Kaksi hammasta, kaksi kynttilää. On Herra Hoon syntynäpäilä.