Lukijat

torstai 15. lokakuuta 2015

Laita se puhelin pois.

Kyllä. Olen useasti käynyt nukkumaan aviomieheni viereen ja plärännyt älypuhelintani, kunnes olen urvahtanut näytön valon hohteeseen. Olen lappanut pastaa ja tomaattisoossia suuhuni ruokapöydässä naureskellen samalla feissarimokille - muun perheen syödessä kanssani. Olen istunut lattialla "leikkimässä" lasteni kanssa pläräten Traderaa. Tämä tapahtui vaivihkaa, ei yhtäkkiä. Tilanne oli ajautunut kriisiin: en edes ymmärtänyt ongelmani suuruutta.

Herra Hoo sanoi minulle kerran, että "laita äiti se puhelin pois". Se riitti ravistelemaan minut hereille. Kun mieheni pyysi minua keskittymään häneen välillä, tajusin, että tämä ei ole enää vain minun ongelmani. Tästä oli tullut jo ongelma toisillekin. Ja sille oli tehtävä jotakin!

Isäinpäivä lähestyy, ja olemme luonnollisesti aloittaneet siihen liittyvät touhuilut. Eteeni tuli iltapäivällä paperipinoja järjestäessä erään oppilaan tietokoneella kirjoittama lappu, jonka tämä oli isälleen kirjoittanut: "Det är roligt när du hemtar mig froon skolan men är inte roligt för du pratar på tele fån men jag bryr mig inte." Vapaasti suomennettuna siinä luki: " On kivaa kun haet minua koulusta, mutta ei ole kivaa kun puhut puhelimessa samalla - mutta minä en välitä siitä."

Pysäyttävää? Todellakin. Mikä siis on pienen lapsen vilpitön toive nähdessään vanhempansa pitkän päivän jälkeen? Se, että heillä ei olisi puhelinta kädessä taikka korvalla. Päiväkodissa ja koulussa työtä tekevänä toivoisin voivani vaihtaa päivän kuulumiset vanhemman kanssa, joka ei samalla hölötä uusimpia juoruja hands free-piuhaan taikka kohauttaisi olkiaan kesken tärkeän asian, ja vastaisi puhelimeen. Minä toivon sitä. Lapsi toivoo sitä: vanhemman jakamatonta huomiota.

Harrastin äitiyslomalla paljon nettikirppiksiä. Tavaroiden kaupusteluun kuluu uskomattoman paljon aikaa, samoin jokaisen tavaran kuntokuvakseen, kuvaamiseen, pesemiseen ja postittamiseen. Yhtälailla aikaa saa uppoamaan nettikirppiksiltä ostamiseen: jatkuvasti pitää olla valmiuksissa näpyttämään "aavee, yyvee, jono ja ostan pyydetyllä". Jos et päivystä jatkuvasti, kaikki herkut jäävät saamatta. Puhelinta on pakko kytätä. Se aika on ohi. Minä lopetin.

Pahinta ei ole silti edes se, että puhuu taikka näpyttelee jatkuvasti luuriaan lapsien läheisyydessä. Kaikista pahimmalta tuntuu nähdä vanhempia vaunulenkillä taaperonsa kanssa niin, että he kuuntelevat musiikkia kuulokkeilla. Sen sijaan, että he kertoisivat että tuossapa on hieno kuorma-auto. Taikka että vain vihreillä saa mennä suojatien yli. Tai kysyä, kenen kanssa lapsi tänään leikki päiväkodissa ja että oliko ruoka maittavaa? Oikeastaan, mitä hyvää se jatkuva näpyttely nyt kenellekään tekisi? Nappikuulokkeet pysyvät päässä, kun lapataan sosetta kauppakeskuksen kahvilassa bebiksen suuhun. Ne pysyvät päässä, kun lapsi kiukkuaa ja vaatisi rauhoittavia sanoja.

En jaksa kaupitella rättejä ja lumppuja lasteni kustannuksella. Mini Rodinin suosikkikuosit eivät lohduta minua silloin, kun lapseni ovat muuttaneet pois luotani. En saa elää loputtomiin pikkulapsiaikaa, sen aika on nyt ja tässä. Kun taputtelen hiekkakakkuja, en näpyttele luuriani. En välttämättä ota puhelinta ollenkaan mukaan, kun ulkoilemme. Lapset eivät joudu taistella enää huomiostani. Kun istun heidän huoneensa lattialla, en enää "leiki". Vaan l e i k i n. Järjestelen pikkuautoja värisävyittäin parkkihalliin ja soitan marakassia Dr Bombayn tahtiin. Ja me voimme kaikki paremmin.

Kun käy töissä aika perheen kanssa jää arkisin kovin lyhyeksi. En ole töihinpaluuni jälkeen enää nähnyt järkeä olla naimisissa puhelimeni kanssa ja rakastaa sitä kuvainnollisesti perhettäni enempää. Haluan ilomielin olla jatkossakin ihan uuvatti ja olla tietämättä, mitä (pahaa) maailmassa tapahtuu. Haluan ennemmin osata Itse Ilkimyksen kaikki repliikit ulkoa. Mieluummin minä olen lapsilleni ja miehelleni tässä ja nyt.

Oletko sinäkin?



7 kommenttia:

  1. Kiitos.Itku tuli.Kirjoitat hyvin ja asiaa. Olen juuri se äiti, vaimo ja ystävä puhelimen takana. Jos jatkossa vähän enemmän läsnä.

    VastaaPoista
  2. Kolahti myös täällä! Jospa muös jatkossa vähemmän puhelin kädessä.

    VastaaPoista
  3. Nöyrät kiitokset teille, että jätitte viestin piipahtaessanne lukemaan tämän.

    Aina on hyvä aika reflektoida itseään. Jos joku tunnisti itsensä tekstistä ja haluaa myös tehdä muutoksen, otetaan me tästä tuulta purjeisiin ja "palataan" normaaliin lapsiperheen arkeen ilman älyttömiä älyluuriaddiktioita.

    Puss!

    VastaaPoista
  4. Tunsin piston. Heti huomisesta lähtien siis vähemmän facebookia ja enemmän aikaa lapsille! Kiitos kirjoituksesta, herätti :)

    VastaaPoista
  5. Meillä älypuhelin on mainio ratkaisu. Vuorotyöläisenä ikävä pientä kohtaan on kova ja meillä onkin tapana, että jos toinen on kotona toisen ollessa töissä, lähetetään joitakin kuvia ja videoita töissä olevalle. Lisäksi voi laitella hyvän yön-pusut videona pikkuiselle iltaikävää helpottamaan.

    Älypuhelimista voi olla siis paljon iloa ja hyötyä, kunhan se tuo lapselle ja perheelle jotain, ei vie pois siitä. :)

    VastaaPoista
  6. Loistava kirjoitus, ja hyvä muistutus ;-)

    VastaaPoista

Jätä kommentti valitsemalla valikosta "nimetön" ja kirjoita viestisi kommenttikenttään! Tack och puss!