Läskileiriltä tervehdys!

Mamma on pikkasen pullukka. Yhä edelleen, vaikka koko kuluneen kevään olenkin kovasti koittanut tavoitefarkkuihini survoutua. Olen todennut pettymyksekseni, että kannan geenejä, joiden avulla läskistyy pelkästään ruokareseptejä selailemalla. Syön päivittäin proteiinipatukan kuvitellen sen olevan suklaata. Protskupatukat on oikein maukkaita, niistä ei puutu mikään muu kuin kaikki. Paitsi sokeri. Sitä niissä on kyllä törkeitä määriä, mutta jos Kustavspärin Jutta niitä kehoittaa syömään, niin plösöhän syö!

Jokaikinen kauppareissu on taistelua. Lapset kirmaa toinen itään ja toinen länteen, ja mamman läskipirulainen kuiskii korviin, että "eihän yhteen sipsipussiin hyvä dieetti kaadu!". Mamma kyllä ostaisi ilomielin pikkasen herkkuja, mutta Ukkeli viskasee kaikki sitä mukaa kärryistä pois. Hyvä se on miesten herkuista kieltäytyä, kun heillä ei ole erikseen suklaansyöntiin tarkoitettua hammasta poskessa eikä "puolukkapäiviä". Kyllä on muuten kyrsinyt puputtaa porkkanaa pierucollareissa neljä päivää joka kuukausi, kun munasarjat rääkyvät suklaata. Maraboukin kävisi heille, kuulemma.

Rahkaa, rahkaa ja rahkaa. Jos haluaa laihtua, pitää syödä rahkaa. Kun työnsin ensimmäisen lusikallisen "raakaa" rahkaa suuhuni eräänä maaliskuisena aamuna, tiesin välittömästi, että minun piti tehdä valinta: joko lusikoida yskänlääkettä syöneen lehmän maitovalmistetta hä-vyt-tö-män suuria määriä, taikka jättää leikki sikseen. Pelkkä vilaisu vaa´an näytölle riitti vakuuttamaan minut, että rahkan makuun tottuu ja leikki jatkukoon! Rahka kyllä se on yhä edelleen pahinta shittiä, mitä tiedän. Heti kananmunanvalkuaisen jälkeen. Se maistuu juuri siltä, miltä näyttääkin. Eikä niihin kumpaakaan kyllä todellakaan totu, niitä oppii vain nielaisemaan suhteellisen sukkelasti alas kurkustaan.

Lihavuuden ympärillä pyörii monta huuhaa-väitettä, joita hoetaan kuin mantraa. Usein hokija on joku sellainen ihminen, joka pystyy syömään seitsemän kertaa oman painonsa verran karkkia päivässä lihomatta. Sellainen, joka ei harrasta ollenkaan liikuntaa ja joka lähtee synnäriltä vanhoissa Leviksissään vain yksi nappi auki. "Syö kato vähemmän, mitä sä tiäksä kulutat". Ikävä tosiasia on, että syömällä liian vähän ei voi laihtua. Ainakaan pysyvästi. Vasta kun alkaa syödä kunnolla, alkaa tuloksia syntymään. Liikunnan ja ruokavalion suhde painonpudotuksessa on 20-70. Suurempi painoarvo on siis ruokavaliolla. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että rahka ei ole kyllä loppupeleissä ollenkaan hyväksi ihmiselle, mutta no can do. Kustavspäri käskee, mamma syö!

Toinen löpö-löpö-läpä-läpä on väittää, että imetys laihduttaa. Ja kilin kassit! Sopii piipahtaa kylään kurkkaamaan, kuinka laihanlaiseksi tässä on oikein päässytkään imetellessä. Päinvastoin. Minulla on siinäkin mielessä astetta ärsyttävämpi tämä torso, että se pitää kynsin hampain rasvoistaan kiinni imettäessä(kin). "Vauvan pitää saada riittävästi ravintoa. Yksikään rasvasolu ei lähde!" Ei auta, torsoni luulee tietävänsä asioista enemmän kuin minä itse.

Rahkan jokailtainen ja aamuinen kökiminen alkaa tuottaa pikkuhiljaa tuloksia. Seuraava kysymys kuuluukin, onko elämää enää rahkan jälkeen?

Puss och kram!