On kiirettä melskettä helinää helskettä!

Mistäs voisikaan paremmin tietää, että on joulukuu kuin siitä, että Ukkeli huokailee ja pyörittelee silmiään alituiseen? Hän ei ole kanssani nimittäin yhtä mieltä siitä, että Jarkko Aholan ja kumppaneiden joulurykäisyt Raskaan joulun ja vielä Raskaamman joulun merkeissä ovat joulufiiliksen nostattajia: sellaisia, joita soitetaan koko ajan ja huokaillaan, miten koskettavat sanoitukset kappaleista löytyykään! Sitten kollotetaan hetki Sylvian joululaulua (kuten joka vuosi) ja revitellään Heinillä härkien kaukalon tahdissa. Kokeilin varovaisesti soittaa Spotifystä jo marraskuun puolella näitä, mutta välittömästi komennettiin vaihtamaan takaisin Fröbelin Palikoihin.

Olen perinyt äidiltäni joulun suhteen hysteerisyyden ja liioittelun: jos joulukuun 4. päivänä ei ole jo k a i k k i tehty, joulu tulee olemaan katastrofi. En tule ehtiä tehdä kaikkea ajoissa valmiiksi. Pienikin vastoinkäyminen, niin varmana joulu on piloilla! Lattialistoissa on likaa, joka pitää hinkata pois ja sen vuoksi pitää tyhjentää markettien pesuainehyllyköt kaikista mahdollisista tökömenteistä. Sitten pitää puuskutella päivittäin - ja mitä lähemmäs jouluaattoa päästään niin sen kuuluvammin, miten kauhea stressi ja kiire on, samalla väläytellen marttyyri-naamaa. Onneksi olen kokenut tämän asian kanssa parantumisen: en enää stressaa, koska vietin kolmisen vuotta sitten joulun, jolloin en voinut tehdä mitään valmisteluja terveydentilani vuoksi. Opin, että joulu tulee hössöttämättäkin. Tai hössöttää saa, mutta ei kannata hössöttäessään sylkeä lieskoja suustaan!

Rakastan suomalaista jouluruokaa laatikoineen - ja kalkkunarullineen. Kalkkunaa siksi, koska en syö possua. Ihan vain sen vuoksi, että lapsena vanhempani kantoivat vaaleanpunaisessa pulkassa possun keskelle pirttipöytää ja pistivät palasiksi, suolaveteen ja kiulussa lillumaan pesuhuoneen. Silloin tajusin, mistä joulukinkku tulee! Kuvat jouluporsaasta makaamassa keskellä ruokapöytää punainen omena suussaan ovat ihan kamalia...

Kävimme viime vuonna kokeilemassa Ikean Julbordia. Silmissäni siinti lanttu- ja perunalootat, makea makaronilaatikko, rosollit ja kalat. Sainkin harhailla lautaseni kanssa Janssonin kiusauksen sekä sillien, nakkimakkaroiden ja lipeäkalasörsseleiden keskellä. Rakkauteni jouluruokaa kohtaan kärsi pahemman luokan inflaation. Laivan joulupöytään voi sentään luottaa, vaikka meinasin viimeksi lyödä lautaselleni kasan "keitettyä kukkakaalia". Onneksi Ukkeli pelasti, ja kertoi kyseisen ruokasorttimentin olevan sitä lipeäkalaa maitokastikkeessa. 

Yksi jouluherkku on vertaansa vailla, nimittäin Julmust. Ilmeisesti vastaavaa periruotsalaista herkkua saa Juhlajuomana myös sieltä lahden toiselta puolelta. Kannattaa kokeilla palan painikkeena, maistuu mielestäni Coca-Colan sekä rommin risteytykseltä. Samaa tavaraa saadaan nauttia myös pääsiäisenä, jolloin etiketti vaihtuu Påskmustiksi. Todella paljon parempaa kuin se simanmakuinen kotikalja, jota ruukataan hörppiä suomalaisessa joulupöydässä.

Joulutortut ovat ruotsalaisille ihan outo juttu, eikä torttuhilloa saa kuin metsästämällä. Vuosi sitten joulutorttuja uutisoitiin täällä natsitorttuina, koska leivoksen muotoilu on ruotsalaisten mielestä hakaristin kaltainen. Sen sijaan joulupöydässä syödään jälkiruokana ostkakaa, eli juustokakkua. Se on vuoka, jossa on kummallisen makuista juustomössöä, joka työnnetään uuniin ja syödään mansikkahillon kera. Vaatii totuttelua, joten sillä välin popsimme vain niitä torttuloita!

Tänään teimme joulupuuhasteluja muksujen kanssa muovailemalla sekä syömällä vahaa. Herra Hoon mielestä muovailuvaha on "tovella hyvää!" ja minun mielestäni todella pahaa. Pakko oli maistaa, kun oli niin ihanan pehmoista. Enää kaksikymmentä päivää jouluun!