Hiljaisuus on hiljaisuuden merkki!

Kukkuu! Täällähän minä.

Ensiksi haluan pyytää anteeksi blogihiljaisuutta, joka venyi jo useiden viikkojen mittaiseksi. Joulutunnelman kanssa on ollut "pientä problematiikkaa", eli toisinsanoen joulukuu oli täynnä tavanomaista kiirettä ja stressiä, mutta myös suurta murhetta ja huolta.

Karhurouvamme taisteli hengestään ärhäkän kohtutulehduksen kourissa, mutta selvisi siitäkin - toki kohtuaan ja munasarjojaan köyhempänä. Saimme seilata leikkaukseen Itämeren halki peläten, ettemme ehtisi satamaan ajoissa. Säästöpossut nuijittiin mäsäksi, kaikki tilit tyhjennettiin ja tehtiin ripeästi ja nopeasti päätöksiä -  ja uskomatonta, mutta totta... niin kaikki asiat ratkesivat, hermot venyivät, usko ei horjunut, yhteenkuuluvuus vahvistui sekä vaikka tuntui, että kaikki mehut ja varannot olivat ehtyneet - ne vain lisääntyivät.

Päätin sanoa hyvästit myös jatkuvalle yösyöpöttelylle. En toki rajoittanut omaa jääkaapilla ravaamistani (jota ei ihan oikeasti tapahdu öisin, vaikka vatsaröllykät muuta saattavatkin kieliä) - vaan päätin, etten imetä enää kuin kerran yössä. Mösiöö on vain niin herkkävainuinen maitovarantojensa suhteen, että oli pakko pistää koti kirjaimellisesti kaaoksen valtaan ja möbleerata pojille ihan oma huone. Se tarkoittaa sitä, että me nukumme jatkossa olkkarissa. Loistava juttu kaikille muille, paitsi Ukkelille. Hänellä on "ont i gurkan", koska ikkunoistamme tulvahtelee raitista pakkasilmaa sisälle, vaikka tekisi mitä.

Joulupuuhastelut ja -valmistelut on todettu myös aika haasteellisiksi kahden alle kaksivuotiaan pojanviikarin kanssa, mutta kaikki saatiin tehtyä mitä pitikin. Laivan lähtöä odotellessa väänsimme piparkakkutraktorin, loput laatikot pakkaseen, siivosimme, pakkasimme, paketoimme lahjoja, näpersimme ja väkersimme yhtä ja toista - ja samoilla silmillä, joilla oltiin menty jo vuorokausi, kaahasimme paattiin ja eläinlääkäriin.

Toiseksi: pitkäaikaiset iho-ongelmani ovat kurissa! Minulla todettiin pari viikkoa sitten todella voimakas parabeeniallergia. Se tarkoittaa sitä, että kippasin suuren osan omaisuuttani roskikseen. Samalla sain kimmokkeen elämäntaparemonttiin, jonka aloitan tammikuussa. Siinä toivossa, että jaksaisin remppailla kauemmin kuin viikon, kerron tämän sinulle. En kehtaa olla yrittämättä tosissani enää tämän jälkeen. Vaikka pesupallomainen ulkomuotoni onkin ollut ihan jees, pyrin kuitenkin kokeilemaan, voisiko palloni yhtään litistyä. Pesulautavatsaa en silti havittele, koska sellaisen saavuttamiseksi pitää kyetä liikkumaan enemmän kuin vain sohvalta sänkyyn ja takaisin.

Jätä ihmeessä itsestäsi merkki kommenttikenttään! Sana on vapaa. Olisin siitä todella kiitollinen.

Puss och kram!