Lukijat

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Nyt tais rasahtaa muuten mammalla rusinat.

Nyt naamataulussa nytkyttää! Ei ole väliä, onko kyse suomalaisesta vanhastapiiasta vaiko ruotsalaisesta peräkammarin pojasta, mutta kummankin surrealistiset lastenkasvatussutkautukset saavat multa pian silmät pulpahtamaan kuopistaan pihalle.

Hyperventiloin tilanteen nyt tähän, okej?

Me käymme sunnuntaisin kirkossa (häpeäkseni tunnustan, ettemme todellakaan aina). Kirkkohan on paikka, jonne kaikki saavat tulla. Jopa villit pojanviikarit. Mutta joskus sinne kirkkoonkin saattaa eksyä se kaikkitietävä nasaaliäänikänttyrä, joka ei kestä pienintäkään äännähdystä. Omasta suustaan kyllä - pastorinkin puheen päälle - mutta ei lapsen, koska lasta kritisoimalla saa niille onnettomille nykyajan vanhemmille luun kurkkuun. Lapsethan ei tajua mitään, joten raikuvalla äänellä niin että varmasti kuurokin kuulee: "Kyllä mun mielestä lapset kuuluisi jättää kotiin. Nykyvanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan ollenkaan, ennen vanhaan lapset istuivat hiljaa paikoillaan. Ei mitään tapoja, ihme koheltajia. Sori nyt vaan, mutta tämä on totuus." Ja joo, mahdutaan me vielä samaan kirkkosaliin vaikka mä otan tässä kierroksia...mä annan ihan kohta anteeksi.

Ensinnäkin: Ei kannata tulla kommentoimaan bloggaavan naisen lapsukaisia. Päätyy pahimmassa tapauksessa vielä seuraavaan blogipostaukseen. Kuten nyt. Ja toisekseen: vasta kun on saanut pari tikkiä tuheroon, niin saa erivapauden arvostella toisten vanhemmuutta ja pershetelmiä julkisesti! (Okei, oli siinä muitakin perheitä, joita samat "kritiikit" koski, mutta todennäköisesti vain mulla veti tunteisiin!)

Mamman murutko ne siinä on sievästi leikkineet?

Kyllä siellä kirkossa kuuluukin olla hiljaa, mutta ei ehkä silloin, kun lapset ilosta kiljuen kirmaavat lastenkirkkoon. Ja ovat poissa silmistä ja korvien ulottumattomissa ainakin seuraavat pari tuntia. Saattaapi olla, että sitä mussuttaja maatuskaa saattoi harmittaa oma tahdittomuutensa jälkikäteen - aivan kuten varmasti minuakin tuheroista ja kirkoista samassa lauseyhteydessä puhuminen. Mutta pannaan peeämässän piikkiin.

Joo. Kiukkuinen vanhapiika vei minulta niin mehut, että en enää muista, mitä sanottavaa mulla siitä peräkammarinpojasta oli... Mutta eiköhän se nyt tullut selväksi, että kannattaa jatkossa kirjoittaa mielipiteistään vaikka kirja. Mä ostan sen sitten, jos tarvitsen parin satunnaisen kasvatustieteen kesäkurssin käyneen kitinöitä avukseni.

Nyt ei tuu pusuja eikä haleja kuulkaas. Nyt on kuppi nurin. Mutta kuitenkin: Hauska "nähdä" sinua taas. Mitäpä kuuluu?

2 kommenttia:

  1. Voi äly...Vai lapset pitäisi jättää kotiin...:( Hyvä kirjoitus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Kuulemma ranskalaiset osaavat kasvattaa lapsensa hyvin: ei kuulu eikä näy!
      Hauskaa viikkoa, kiva kun olet löytänyt itsesi blogini pariin!

      Poista

Jätä kommentti valitsemalla valikosta "nimetön" ja kirjoita viestisi kommenttikenttään! Tack och puss!